
Olen Niina Hannula alttoviulisti, viulisti, laulaja, säveltäjä, sanoittaja, kapellimestari ja pedagogi, joka työskentelee laaja-alaisesti kevyen ja klassisen musiikin kentällä rikkoen niiden välisiä raja-aitoja.
Olen säveltänyt, sanoittanut ja sovittanut paljon musiikkia teatteriin mm. kokoillan musiikkinäytelmät Koiramäen Suomen Historia, Koirien Kalevala, Puluboi ja Ponin näytelmä, Adalmiinan helmi ja Aarresaari. Lisäksi mm. Tanssiteoksiin Uneni eivät pelkää pimeää, Kallioista ja Tunne tunne. Tanssiteoksissa olen vastannut myös äänisuunnittelusta Olen ideoinut, säveltänyt ja sanoittanut video-, kuva-, valo- ja äänitaidetta sisältäneen Kehrä teoksen, joka sai kantaesityksensä syyskuussa 2018 Kokkolan Kinojuhlilla. Sovitin Jesse Kaikurannan 10-vuotsijuhlakonserttikiertueen kappaleet joka toteutui vuonna 2022. Näissä kaikissa toimin myös muusikkona ja kapellimestarina.
Ensimmäinen soololevyni Sääpäiväkirja ilmestyi 1.6. 2023.
Tällä hetkellä työpöydälläni on Keski-Pohjanmaan Kamariorkesterille sävelletty konserttikokonaisuus Luonnossa sekä keväällä ensi-iltansa saava Ronja Ryövärintytär.
Muusikon töiden lisäksi työskentelen pedagogina musiikkiopistoissa sekä vedän taidetyöpajoja erityisryhmille, maahanmuuttajille ja muistisairaille.